NaSeVan ja Mäntsälän Taideyhdistyksen yhteisen rock-aiheisen valokuvanäyttelyn pystytys Mäntsälässä Galleria Apposella kesäkuussa 2012.
Toimintaa
Nasevalaiset Hiidenmaalla toukokuussa 2012. Keltovuokkojen metsästystä ja huhtasienen kuvaamista. Ryhmäkuva Kassarin kappelin pihalta.
Nasevalaiset pystyttämässä ”Veden äärellä” näyttelyä Uuteenkaupunkiin helmikuun alussa 2012. 17 kuvaajaa, 118 kuvaa, 7 ripustajaa. Raija ja Kyösti Laitila television toimittajan haastateltavana.
Nasevalaiset Varangin niemimaalla Norjassa heinäkuussa 2010. Matkareitti oli lähes sama, kuin vuonna 2006, mutta uusia mielenkiintoisia paikkoja toki löydettiin.
Kymmenen nasevalaista hyljesafarilla kesäkuussa 2010. Sää oli suotuisa ja matkalla kastuttiin, kuten kai merellä kuuluukin… Hylkeet eivät olleet kovin poseeraushaluisia.
Nasevan kokoama Naantalin voimalaitoksen 50v – näyttely (53 valokuvaa) on esillä Keilaniemessä 14.6. – 30.7.2010, jonka jälkeen se roudataan taas Naantaliin ja on esillä Naantalin kaupungintalon aulassa elokuun ajan.
Fortumin Naantalin voimalaitoksen 50-vuotisnäyttelyn ensimmäisen osan pystytys voimalaitoksella tammikuun alussa 2010. Näyttely jatkuu vaihtuvin teemoin kesään asti. NaSeVa on koonnut näyttelyn voimalaitoksen ja sen nykyisten ja entisten työntekijöiden valokuva-arkistoista.
Seitsemän nasevalaista Viron Vormsissa toukokuussa 2009.Lepotauolla Hullon kylän ”linja-autoasemalla” ja kuvaamassa Saxbyn majakalla.
Lokakuun alussa 2008 seitsemän NaSeVa:n kuvaajaa kävi viikonlopun kuvausreissulla Teijon retkeilyalueella.